torstai 29. marraskuuta 2012

operaatio piparit ja pullat


-


Tänään me tehtiin pipareita ja pullia piparit menevät pikkujouluihin ja pullat syödään tänään. Me opittiin että jos ei laita hiivaa pullataikinaan niin  siitä tulee mätä.
Tekijät Ramla ja Pete.
 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tekniikan museossa

Perjantaina kävimme Tekniikan museossa jossa teimme haamulle yksinkertaisia koneita.
Teimme myöskin tehtäviä eri koneista kirjoittivat Eerin ja Tuomas.



tiistai 20. marraskuuta 2012

Viimeaikoina koulussa

Luimme koulussa H.C.Adersenin sadun Pieni tulitikkutyttö. Osa oppilaista valitsi tiedonhaun H.C. Andersenista. Siinä piti hakea tietoa H.C. Andersenista läppärillä tai puhelimella ja kirjoittaakoneelle pieni tietoteksti. Toinen vaihtoehto oli kirjoittaa siitä että jos joku pelastaisi Pienen tulitikkutyttö tytön.
Kirjoittivat Luca ja Petra





perjantai 26. lokakuuta 2012

Tällä viikolla me käytiin luokan kanssa Malmin-uimahallissa keskiviikkona  ja torstaina.
Puolet oppilaista meni isoon altaaseen ja toiset pieneen altaaseen.
.Me käytiin myös katsomassa säveltäjä Bachin esitystä Viikin-kirkossa,jossa Bach esiintyi ja soitti urkuja.
Ja matematiikassa opittiin 6-8 kertotauluja.


kirjottivat Vella ja Petra.

perjantai 12. lokakuuta 2012


Tällä viikolla me tehtiin savityöt loppuun ja samalla tunnilla hanhi työt loppuun. Ja matikan monilla tunneilla kuuden kertotaulun laskuja. Harjoittelimme äidin kielen tunilla adjektiivejä, substantiivejä ja verbejä.
Kirjoittivat Elli ja Aksel

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kenet Tuomiokirkossa tuomitaan? - Helsingin veistoksia ja arkkitehtuuria tutkimassa



Tiedätkö, missä tämä veistos sijaitsee?

Mitä hirvi katselee?


Onko tämä paikka sinulle tuttu?


Perjantaina luokka lähti tutkimaan Helsingin keskustaa saadakseen vastauksia kysymyksiin, joita oli ryhmissä ja pareittain laadittu. Mukana olivat kysymykset ja kartat, joihin vierailukohteet merkittiin. Eväät syötiin Kaupungintalolla, jossa olikin mukava myös lämmitellä. Kirkkaan siniseltä taivaalta paistava aurinko ei enää lämmittänyt merellistä Helsinkiä.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Luokka laati itselleen säännöt

Tänään oppilaat ideoivat ensin isoille papereille, mitä sääntöjä ja ohjeita luokassa tarvitaan, jotta kaikkien on siellä turvallista olla ja hyvä oppia. Tämän jälkeen parit valitsivat kirjatuista ehdotuksista viisi tärkeintä. Kun kaikkien parien ehdotukset koottiin yhteen, saatiin selville, mitkä olivat ehdotuksista saaneet eniten ääniä. Niistä tuli sitten luokan säännöt.
Tässä ne ovat tärkeysjärjestyksessä:
1. Älä kiusaa tai syrji ketään.
2. Älä käytä väkivaltaa (lyö, potki, töni tai hakkaa).
3. Älä juokse käytävillä.
4. Älä lähde leikistä kesken pois.
5. Lumipalloja saa heitellä ainoastaan palloseinään.
6. Ota ruokaa sopivasti, jotta sinun ei tarvitse heittää sitä roskiin.
7. Älä etuile.
8. Älä nuku tunnilla.