lauantai 18. elokuuta 2012

Pihakasveja koulun pihalla

Pohdimme yltin tunnilla sitä, mikä tekee koulun pihan viihtyisäksi. Totesimme,että luonto on yksi tekijöistä. Puut antavat varjoa ja suojaavat kuumalta auringon paahteelta. Teimmekin ehdotuksen Pikku Parlamentille, että pihalle istutettaisiin lisää puita.
Lähdimme tutkimaan pihalle, mitä kasveja löytäisimme sieltä. Tunnistatko löytämämme kasvit?

maanantai 13. elokuuta 2012

Tervetuloa kolmannelle luokalle!

Kiva nähdä teitä huomenna. Oletteko huomanneet, kuinka värit ovat upeat kaikkialla luonnossa?

perjantai 18. toukokuuta 2012

Unicef kävely

Meidän koulussa järjestetään joka vuosi Unicef kävely. Kirjoittivat Aino ja Elmeri.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Minun Viikkini -valokuvakilpailu
Luokkamme oppilaista aika moni osallistui koulun valokuvakisaan. Otimme kuvia retkellä Pikkumetsässä ja otokset olivat hienoja. Ainon työ palkittiin kisassa ja hän sai palkkioksi suklaalevyn.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Äitienpäiväksi lahja

Teimme hienot äitienpäivälahjat. Eilen kävimme gospel-konsertissa kirkossa. Kirjoittivat Emma ja Axel.

perjantai 4. toukokuuta 2012

tällä viikolla teimme seinäkarttaa

Piirsimme liikennemerkkejä ja kirjoitettiin katujen nimiä karttaan.Kirjoittivat Petri ja Eerin.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vappu- ja kirjainjuhliin huomenna!

Sain tällaisen hienon hatun oppilailta ja nyt olen kuten muutkin vappujuhlissa. Sen jälkeen luokalla on kirjainjuhlat, sillä kaikki käsialakirjaimet ja niiden sitomiset on käyty läpi. Opettaja on luvannut jakaa kunniakirjat kaikille. Minua vähän jännittää, että saankohan minäkin sellaisen.
                                                     Hauskaa vappua kaikille!