perjantai 3. helmikuuta 2012

Teimme presidentin vaaleista päivänavauksen

Teimme räpin Pekka Haavistosta ja Sauli Niinistöstä. Kirjoittivat Minka ja Tuomas

Niinistö XXX
Haavisto XXX
Äänestä Haavistoo, kannusta Niinistöö!
Niinistö on timantti. Haavisto on rubiini.
Sauli Niinistö on hyvä. Pekka Haavisto on hyvä.
Molemmat on yhtä hyvii.
Kuu on taivaall´, ne vain tekee työtä!
Kannustakaa molempii!
Älä dissaa kumpaakaan, emme tiedä kumpi voittaa!
Tarja linnan luovuttaa, jompikumpi sen nyt saa.
Linna jo häämöttää!
Haavisto XXX
Niinistö XXX

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Keskiviikkona sattunutta ja tapahtunutta

Pannunalusen sahaamista käsityötunnilla.

Lihasten venyttelyä

Lihasvoimaa tutkimassa

Sormitietokoneella otettiin kuvia piirustuksista omaa digitaalista tarinaa varten.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Retki kirjastoon

Lähdimme kirjastoon retkelle. Meitä opasti Piia terrihauta. Kirjastossa oli monia erilaisia kirjoja.kirjoja oli tytöille ja pojille. Kirjoittivat Klaara ja Kristofer

perjantai 20. tammikuuta 2012

Koulussa tehty tällä viikolla

Ensimmäisessä kuvassa näkyy elämänkaari ja toisessa kuvassa näkyy pikkupihalla valmistunut lumilinna.
Kirjoittajana Pete ja Daniel

maanantai 16. tammikuuta 2012

Varjovaalien tulokset ja kuinka kaikki oikein tapahtui...

Ensiksi vaalivirkalijat tarkistivat jokaisen  äänioikeuden.


Vaalisalaisuuden säilyttämiseksi äänestäminen tapahtui äänestyskopissa.

Vaalivirkailija leimasi äänestyslipun.

Äänestyslippu laitettiin vaaliuurnaan.

Voiton vei Sauli Niinistö, toiseksi tuli Sari Essayah ja kolmanneksi Pekka Haavisto. Lipponen ja Biaudet jäivät äänitt
ä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Vaalitunnelmissa

Luokassa valmistaudutaan omiin presidentinvaaleihin, jotka pidetään maanantaina. Luokassamme vierailleet amerikkalaiset opettajat kiinnittivät huomiota siihen, että naisehdokkaille tehtiin innokkaasti vaalimainoksia. Jännittävää nähdä, millainen vaalitulos on.  



Jokainen teki itselleen "oikean" äänestyslipun, jota tarvitaan maanantaina.




Valmiita vaalimainoksia



Ehdokkaat herättivät kovasti keskustelua. Jotkut ehdokkaat tunnettiin nimeltä ja  heistä tiedettiin jopa puoluetausta.








torstai 5. tammikuuta 2012

Hyvää alkanutta vuotta!

Olin tänään kävelyllä ja ihmettelin kovasti, kun katujen varsiin oli tullut tällaisia telineitä. Niihin oli vaikea kiivetä, mutta onnistuin kuitenkin, kuten huomaat. Osa telineistä oli täytetty pahveilla. Aion kysyä maanantaina oppilailta, miksi näitä telineitä on tänne tuotu. He tuntuvat tietävän aina enemmän kuin minä.